Äänet

Kuka minä olen sinua tuomitsemaan, kun omat valintani ovat kyseenalaisia? Kuka minä olen sinua tekojesi takia syyttelemään, kun itse olen tehnyt pahempia tekoja? Olenko minä se pyhimys, joka muut ristiinnaulisee, kuitekaan katsomatta peiliin? Jos pysähdyn miettimään, minua itseäni, mutta etenkin sinua ystäväni, nousee mieleeni kysymys. Ei se ole millään tavalla imarteleva kysymys, eikä vastausta koskaan tulla tuomaan hopeisella tarjottimella nenäni eteen luettavakseni. Vastaus arpomaani asiaan voi kummuta vain sisältä ja syvältä sielustani, takaa pimeiden ajatusteni ja kirkkaiden ideoideni. Sen kaiken takaa, jota edes itse en uskalla tutkia. Pyytäisin sinulta apua, tarvitsisin suurennuslasia jota ehkä jotkut rakkaudeksi kutsuvat, katsomaan tarkasti sisälleni. Katsomaan ohitse silmieni, syvälle mieleeni. Huudan itselleni syyttäviä lauseita. Seison peilin edessä miltei alasti, äänien päässäni kiljuen. Ne saovat minun olevan typerä paskiainen, idiootti, erakko, ja monia muita asioita. Itken ja huudan vastaan, EN OLE! Minä en ole sitä mitä te haluatte, minä en ole se mitä muut haluavat minun olevan. Minä haluan olla oma itseni. Katkerat kyyneleet silmissäni valahdan polville ja kuin henkäys lausahdan viimeisen lauseeni ilmaan, ennen täydellistä hiljaisuutta.

Kuka minä oikeasti olen?