Me istuimme siinä parkkipaikalla, vain me kolme. Ajettiin sinne kevareilla. Ihan vain sen takia, kun olimme kykeneviä siihen. Tämä kaupunki, tai enemmänkin kylä, oli unohtunut ajalta. Syksy ei ollut vielä kerennyt sinne asti, vaan kesän tuoksut ja äänet viipyivät katujen yllä.
Kuulin teidän matalien äänien soinnin vierelläni, mutta mieleni oli jossain muualla. Yleensä kuuntelen teitä äärimmäisellä mielenkiinnolla, puhuitte sitten peleistä, naisista tai kaksipyöräisistä. Mutta nyt hymyilin vain hiljaa, tupakan kärytessä sormieni välissä. Aika pysähtyi, koko maailma taisi sinä hetkenä olla paikoillaan.
Sain ajatukseni lentoon matkalla. Ajoimme peltojen välissä, auringon aloittaessa matkaansa maailman toiselle laidalle. Ohjasin katseeni kauas horisonttiin ja häkellyin. Kaikki oli niin kaunista! Hetken luulin pakahtuvani, kun luonnon taideteos salpasi henkeni. En kääntänyt katsettani maisemasta pitkään hetkeen.
Hetken aikaa mietin, pitäisikö minun kertoa teille, mitä ajattelin ja tunsin. Vaati enemmän minulta olla hijljaa, kuin mitä puhuminen olisi vaatinut. Mutta tämä oli niitä harvoja kertoja, jolloin en löytänyt sanoja mielestäni. En oikein tiennyt, mitä fraaseja käyttäisin, jotta ymmärtäisitte. Jotta ette ajattelisi minun seonneen. Pelkäsin suuni avaamista sillä hetkellä enemmän kuin ikinä ennen.
Joten hiljennyin suosiolla. Näin jälkeenpäin ajateltuna se oli ihan hyvä päätös. En vielkään osaa pukea ajatuksiani sanoiksi. Osaan vain sanoa, miten paljon olisin halunnut sinun halaavan minua. Kuika sieluni huusi nimeäsi, ja kehoni halusi sinut lähelleni. Olin epätoivoinen, mutta onnellinen.
Mietin silloin onnellisuutta. Mitä tarvitaan, jotta voisi olla onellinen? Joku joskus istutti mieleeni ajatuksen, että onnellsuuteen tarvitaan kumppani, jonka kanssa jakaa tuo mystinen olotila. Eikä ystävä riitä, hänen täytyisi olla rakastettu. En uskonut enää siihen. Olen yksin, olin silloin ja olen nyt, ja silti olen onnellinen. Taidan olla onnekas, kun asia on näin.
Kun katseemme kohtasivat, tajusin lisää asioita. Olisin kanssasi onnellisempi kuin koskaan. Minä tässä kirjoittaessani hymyilen, koska ajattelen sinua. Luulin vuosi sitten tunteideni olevan suuria, mutta ymmärrän nyt etteivät ne olleet. En minä koskaan häntä ajatellessani hymyillyt näin, en itseasiassa ajatellut häntä näin paljoa. Mutta sinä olet aivan eri asia. Ajattelen sinua kokoajan, hymyillen, laulaen, nauraen. Olet kuin taikaa, sinä lumoat minut.
Kaikkien ajatuksieni kanssa minä istuin siinä vieressäsi aivan hiljaa. Hymyilin sydämeni pohjasta, etkä sinä tiennyt miksi. Silti sydämessäni toivoin, että olisit tiennyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti